Joulu puumajassa – 16. Luukku

Kirjoittanut ja kuvittanut Elina Puohiniemi

Mikään ei ole hauskempaa pikkulinnun mielestä kuin lumienkeleiden tekeminen!

Nyt se tosin järkyttyi makoillessaan katolla siipiään heilutellessa ja pyrstöä levitellessä, kun sen korvan juuresta alkoi kuulua kovaäänistä puhinaa ja lumi pöllysi. Siinä jäi linnulla tähtitaivaan kartoittaminen puolitiehen, kun se hyppäsi äkkiä katsomaan mitä katolla oikein tapahtuu!

Koirahan se siinä piti lujasti tassuillaan kiinni katonharjasta ja huitoi jaloillaan!?

Pikkulintu huolestui ja lensi koiran viereen kysymään, onko kaikki hyvin. Koira suhahti kuiskauksen hampaittensa välistä, että nyt ei saa häiritä, se kun leikkii piilosta apinan kanssa!

Pikkulintu pörähti ympäri ja katsoi koiran osoittamaan suuntaan. Totta totisesti, apina oli juuri loikkaamassa linnunpöntön katolle.

Niinpä pikkulintu lennähti kauemmas ja jäi katselemaan leikkiä. Se osallistuisi seuraavalla kierroksella mukaan ja kutsuisi kaikki ystävänsäkin, piiloleikki on sen suosikkeja!

Apinalla kesti kuitenkin jonkin aikaa löytää koira, koska sen oli vaikea uskoa, että koira olisi päässyt niin hankalaan piiloon. Mutta sitten ystävykset nauroivatkin jo ihan kippurassa koiran tempaukselle ja kutsuivat linnut mukaan leikkimään.

Kerro katon tapahtumista oma tarinasi!

Tarinatädin tarinaversiot ovat yksi lukuisista tarinoista, joita tästä luukusta voi aueta. Olisi hauska lukea monia erilaisia tarinoita – Jaa omasi kommenteissa alapuolella!

Tilaa jouluinen uutiskirje

Saat Joulumuorin joulukoulu -joulukalenterin tarinat suoraan sähköpostiisi päivittäin!

Luukut aukeavat myös Facebookissa joka päivä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Kerro kokemuksistasi joulukalenterin parissa ja voit voittaa Tarinatädin etävärityskuvatapaamisen lapsiryhmällesi. Voit myös esittää toiveitasi seuraavaan väritettävään joulukalenteriin…

lue lisää
Joulu puumajassa – 24. Luukku

Joulu puumajassa – 24. Luukku

On tullut aika päättää jouluseikkailutarinat suureen juhlaan! Kisu toivottaa kuusenlatvasta kaikkea sitä, mitä sinä olet toivonut ja toivottanut tapahtuvaksi tänä jouluna.
Jouluaattona, kun kuusi on koristeltu viimeistä oksankärkeä myöten ja kaikki metsän otukset…

lue lisää
Ison talon joulu – 24. Luukku

Ison talon joulu – 24. Luukku

On jouluaattoilta! Ystävykset ovat kokoontuneet juhlimaan joulua yhdessä. Tupa on täynnä! Joulurauha laskeutui, kun päivällä käytiin joulusaunassa. Possu …

lue lisää

Joulu puumajassa-blogitekstit on julkaistu aiemmin vuonna 2019
Ison talon joulu-blogitekstit ovat vuodelta 2018
Joulu järven rannalla -blogitekstit ovat vuodelta 2016

ja Joulu lumotussa metsässä -blogitekstit vuodelta 2017.

Väritettävät joulukalenterit

- Väritettävät joulukalenterit nyt myynnissä -