Joulu puumajassa – 19. Luukku

Kirjoittanut ja kuvittanut Elina Puohiniemi

Kurkataanpa vielä kerran Keksijätontun puumajaan ja katsotaan,
mitä hänen joulunodotukseensa kuuluu…

Hyss, poikahan on käynyt jo nukkumaan,
huomaa Possu kurkatessaan myös sisään ovesta.

Possu olisi halunnut pyytää tonttua mukaan leikkimään, mutta muisti sitten, että Keksijätonttu oli viettänyt kolme edellistä jouluaan Amerikassa ja siellähän joulua juhlitaan vasta seuraavana päivänä!

Keksijätonttu panosti siis nukkumiseen jo hyvissä ajoin, jotta olisi oikein pirteänä hereillä heti joulupäivän aamusta. Joulupukki olisi silloin käynyt yön aikana vierailulla ja hän voisi hipsutella kuusen luokse suoraan pedistä katsomaan millaisia lahjoja pukki tällä kertaa toisikaan.

Possua nauratti, kun se mietti, että mitäköhän Keksijätonttu tuumaa, kun kuulee jouluaattona koputuksen ovelta ja oven takana seisookin itse Pukki?

Täällä joulua juhlitaan eri tavalla.

Possu sulki oven varovasti ja kurkkasi ylös,
lähtisivätköhän koira ja orava sen kanssa leikkimään?

Kerro possusta ja pojasta oma tarinasi!

Tarinatädin tarinaversiot ovat yksi lukuisista tarinoista, joita tästä luukusta voi aueta. Olisi hauska lukea monia erilaisia tarinoita – Jaa omasi kommenteissa alapuolella!

Tilaa jouluinen uutiskirje

Saat Joulumuorin joulukoulu -joulukalenterin tarinat suoraan sähköpostiisi päivittäin!

Luukut aukeavat myös Facebookissa joka päivä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Kerro kokemuksistasi joulukalenterin parissa ja voit voittaa Tarinatädin etävärityskuvatapaamisen lapsiryhmällesi. Voit myös esittää toiveitasi seuraavaan väritettävään joulukalenteriin…

lue lisää
Joulu puumajassa – 24. Luukku

Joulu puumajassa – 24. Luukku

On tullut aika päättää jouluseikkailutarinat suureen juhlaan! Kisu toivottaa kuusenlatvasta kaikkea sitä, mitä sinä olet toivonut ja toivottanut tapahtuvaksi tänä jouluna.
Jouluaattona, kun kuusi on koristeltu viimeistä oksankärkeä myöten ja kaikki metsän otukset…

lue lisää
Ison talon joulu – 24. Luukku

Ison talon joulu – 24. Luukku

On jouluaattoilta! Ystävykset ovat kokoontuneet juhlimaan joulua yhdessä. Tupa on täynnä! Joulurauha laskeutui, kun päivällä käytiin joulusaunassa. Possu …

lue lisää

Joulu puumajassa-blogitekstit on julkaistu aiemmin vuonna 2019
Ison talon joulu-blogitekstit ovat vuodelta 2018
Joulu järven rannalla -blogitekstit ovat vuodelta 2016

ja Joulu lumotussa metsässä -blogitekstit vuodelta 2017.

Väritettävät joulukalenterit

- Väritettävät joulukalenterit nyt myynnissä -