Joulu puumajassa – 20. Luukku

Kirjoittanut ja kuvittanut Elina Puohiniemi

Pöllöherraa ihmetyttää kaikki tämä kuhina. Puhumattakaan valoisuudesta, kun yölläkin on yhtä valoisaa kuin päivällä kaikkien jouluvalojen loistaessa kilpaa tähtien ja revontulten kanssa.

Miten se nyt voisi huhuilla yönsä rauhassa?

Pöllö istahti mietintäkeinuun ja keinui eestaas, eestaas, kunnes se keksi!

Joo, sehän voisi kysyä neuvoa muilta puun asukkailta!
Ensimmäisenä pöllöherra lennähti linnunpöntölle ja kuuli vain kuorsausta painaessaan korvansa oviaukolle turhaan koputettuaan. Niinpä niin, pikkulinnuthan ovat jo nukkumassa silloin, kun pöllö herää yöllisille seikkailuilleen.

Entäpä Lohikäärme, mitähän se ehdottaisi? ”Miten voisin selvitä tästä joulun melusta, hälystä ja valoisuudesta? Minä pidän pimeästä ja hiljaisesta,” se kysyi tomerasti Lohikäärmeeltä.

Lohikäärme mietti hetken ja sitten toisen. Se käännähti vasemmalle ja sitten oikealle ja sen sijaan, että olisi sanonut mitään, se ojensi Pöllölle aurinkolasit. Pöllö puki ne päähänsä hieman hämmentyneenä ja kumma kyllä, tuo kesäinen kapistus tuntui auttavan!

Pöllö kiitti Lohikäärmettä ja suuntasi sitten nokkansa kohti Bellan mökkiä alatasanteella (Se tiesi, että Keksijätontun mökissä jo nukuttaisiin, joten sinne olisi turha kolkutella). Bella oli jo nukkumassa, mutta hänen kissansa oli juuri varustautumassa yölliselle retkelleen. Se kuunteli Pöllöherran huolet ja kysyi ”Siis kuhinako sinua rassaa, niinkö?”

Pöllö nyökäytti ja kissa siihen murahti, että eihän juhlaa voi olla ilman kuhinaa! Eihän mitään hienoa synny, ellei ole ensin nähnyt vähän vaivaa. Se ei ollenkaan ymmärtänyt pöllöä, joten pöllö kiitti sitä ja lennähti pois.

Siinä lentäessään se kaarsi kauas metsän ylle ja huomasi, että eihän kuhinaa ollut kuin puumajan luona, koko metsähän oli aivan vaiti ja hiljaa ja ennen kaikkea pimeä.

Sitä alkoi naurattaa oma hupsuutensa, eihän kyse ollut kuin siitä, että se lähtisi hieman kauemmaksi, turhaa se stressasi, sillä oli omanlaisensa jouluperinne ja se vaati nyt hiljaisuutta.

Kerro pöllöstä oma tarinasi!

Tarinatädin tarinaversiot ovat yksi lukuisista tarinoista, joita tästä luukusta voi aueta. Olisi hauska lukea monia erilaisia tarinoita – Jaa omasi kommenteissa alapuolella!

Tilaa jouluinen uutiskirje

Saat Joulumuorin joulukoulu -joulukalenterin tarinat suoraan sähköpostiisi päivittäin!

Luukut aukeavat myös Facebookissa joka päivä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Kerro kokemuksistasi joulukalenterin parissa ja voit voittaa Tarinatädin etävärityskuvatapaamisen lapsiryhmällesi. Voit myös esittää toiveitasi seuraavaan väritettävään joulukalenteriin…

lue lisää
Joulu puumajassa – 24. Luukku

Joulu puumajassa – 24. Luukku

On tullut aika päättää jouluseikkailutarinat suureen juhlaan! Kisu toivottaa kuusenlatvasta kaikkea sitä, mitä sinä olet toivonut ja toivottanut tapahtuvaksi tänä jouluna.
Jouluaattona, kun kuusi on koristeltu viimeistä oksankärkeä myöten ja kaikki metsän otukset…

lue lisää
Ison talon joulu – 24. Luukku

Ison talon joulu – 24. Luukku

On jouluaattoilta! Ystävykset ovat kokoontuneet juhlimaan joulua yhdessä. Tupa on täynnä! Joulurauha laskeutui, kun päivällä käytiin joulusaunassa. Possu …

lue lisää

Joulu puumajassa-blogitekstit on julkaistu aiemmin vuonna 2019
Ison talon joulu-blogitekstit ovat vuodelta 2018
Joulu järven rannalla -blogitekstit ovat vuodelta 2016

ja Joulu lumotussa metsässä -blogitekstit vuodelta 2017.

Väritettävät joulukalenterit

- Väritettävät joulukalenterit nyt myynnissä -