Joulu puumajassa – 3. Luukku

Kirjoittanut ja kuvittanut Elina Puohiniemi

Hirviherralle meinasi käydä hassusti aamulla, kun se heräsi lumikuopastaan ihmeellisesti vilkkuviin valoihin. Se siristeli silmiään ja katseli pimeässä ympärilleen eikä meinannut millään ymmärtää, mitä nuo vilkkuvat valot tarkoittivat. Se nousi seisomaan ja ravisteli lumen turkistaan ja puuskahti ilmaan höyryhattaroita.

Valot vilkkuivat edelleen, mutta nyt kuului myös pientä kikatusta. Mikä kumma? Hirviherra on itse melkoinen kujeilija, joten se alkoi innostua, kikatus tarkoittaa aina, että jotain hauskaa on luvassa.

Se otti muutaman askeleen, mutta kikatus seurasi perässä. Tai itseasiassa mukana… Nyt hirvi kurkkasi ylöspäin ja höristi korviaan. Tosiaan, sen sarviin oli yön aikana ripustettu jouluvaloja ja pian selvisi, että jouluisen komistuksen virittelystä oli vastuussa hirven ystävä Eevertti.

Eevertti on pieni, salaperäinen ja hyvin ujo, joten sitä ei enää näy kuvassa, mutta hirvi ja Eevertti saivat kyllä hyvät naurut, kun hirvi lähti laukkaamaan hangessa ja Eevertti piti lujasti kiinni sarvikruunusta. Lumi vaan pöllysi ja pakkanen paukkasi.

Näin alkoi hirviherran päivä ja sen jälkeen se kulki jouluvalot sarvissaan aina loppiaiseen asti ja Eevertti löysi niiden avulla sen luokse helposti, kun kaipasi naurukaveria.

Tässä kuvassa näkyy, miten somasti Ison talon joulu -joulukalenteri sopii yhteen Joulu puumajassa -joulukalenterin kanssa!

Mitä hirvelle kuuluu sinun kuvassasi –

Kerro oma tarinasi!

Tarinatädin tarinaversiot ovat yksi lukuisista tarinoista, joita tästä luukusta voi aueta. Olisi hauska lukea monia erilaisia tarinoita – Jaa omasi kommenteissa alapuolella!

Tilaa jouluinen uutiskirje

Saat Joulumuorin joulukoulu -joulukalenterin tarinat suoraan sähköpostiisi päivittäin!

Luukut aukeavat myös Facebookissa joka päivä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Kerro kokemuksistasi joulukalenterin parissa ja voit voittaa Tarinatädin etävärityskuvatapaamisen lapsiryhmällesi. Voit myös esittää toiveitasi seuraavaan väritettävään joulukalenteriin…

lue lisää
Joulu puumajassa – 24. Luukku

Joulu puumajassa – 24. Luukku

On tullut aika päättää jouluseikkailutarinat suureen juhlaan! Kisu toivottaa kuusenlatvasta kaikkea sitä, mitä sinä olet toivonut ja toivottanut tapahtuvaksi tänä jouluna.
Jouluaattona, kun kuusi on koristeltu viimeistä oksankärkeä myöten ja kaikki metsän otukset…

lue lisää
Ison talon joulu – 24. Luukku

Ison talon joulu – 24. Luukku

On jouluaattoilta! Ystävykset ovat kokoontuneet juhlimaan joulua yhdessä. Tupa on täynnä! Joulurauha laskeutui, kun päivällä käytiin joulusaunassa. Possu …

lue lisää

Joulu puumajassa-blogitekstit on julkaistu aiemmin vuonna 2019
Ison talon joulu-blogitekstit ovat vuodelta 2018
Joulu järven rannalla -blogitekstit ovat vuodelta 2016

ja Joulu lumotussa metsässä -blogitekstit vuodelta 2017.

Väritettävät joulukalenterit

- Väritettävät joulukalenterit nyt myynnissä -