Joulumuorin joulukoulu – 12. luukku

KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ELINA PUOHINIEMI

Tarinatädin Joulukalenteri 2020 - Joulumuorin joulukoulu

Joulutintti ja tonttu ovat saaneet Joulupukilta tärkeän tehtävän. Ne kiitävät pakkasaamussa niin kurjaa vauhtia, että tontun on pitänyt suojata kasvonsa viimalta ja pukeutua kaikista paksuimpiin vaatteisiinsa. 

Kaksikko on jo paluumatkalla, mutta kerrotaanpa niiden seikkailusta. Seikkailun virallinen määritelmähän on matka, jonka lopputulemasta ei ole tarkkaa varmuutta, mutta tämä seikkailu oli menestys alusta loppuun ilman hurjia käänteitä. 

Kävi nimittäin niin, että Joulupukin pajalla huomattiin outo yksityiskohta erään lapsen toivelistassa. Vaikutti siltä, että lapsi ei toivonut itselleen mitään, vaan esitti kauniita toiveita kaikkien rakkaimpiensa puolesta. Vaatimattomuushan on upea asia, mutta omaa itseä unohtamatta! Siispä tonttu lähetettiin matkaan ottamaan selvää siitä, mitä kyseinen lapsi voisi toivoa itselleen lahjaksi. 

Tintti löysi pian perille ja lensi mahdollisimman lähelle lapsen ikkunaa, jotta tonttu voisi tarkkailla lapsen touhuja. 

Paljastui pian, että lapsi tosiaan oli mitä suurisydämisin ihminen, Joulupukki oli siis aavistanut oikein. Ei kulunut kuitenkaan pitkään, kun tonttu oli arvioinut tilanteen ja pistänyt mieleensä jokaisen yksityiskohdan. Hän oli yksi Joulupukin parhaista ja tarkimmista tontuista. Mutta päätökset tekisi Joulupukki. 

Siispä kaksikon palatessa pitkältä ja viimaiselta matkaltaan, tonttu hypähti tintin selästä alas ja raportoi kaiken näkemänsä Pukille. Pukki hymyili ja myhäili heti tyytyväisenä ja murjaisipa vitsinkin, että nytkö on löytynyt Pukille vihdoin seuraaja. Mutta ei, Pukki ei ole siirtymässä eläkkeelle vielä vuosisatoihin, sehän tiedetään jo. Kaikki kuitenkin nauroivat mukana, Joulupukin pajassa naurettiin paljon. 

Tontun kuvailun pohjalta Joulupukki tiesi tasan tarkkaan, mitä lapselle voisi antaa lahjaksi tänä jouluna ja hoputti tusinan tonttuja kiirehtimään lahjan kanssa. 

Ja voi sitä riemua, kun jouluaattoiltana tuo suurisydäminen lapsi huomaa kaikkien toiveittensa toteutuneen ja ihan häkeltyy, kun huomaa itselleen tarkoitetun paketin kuusen alla. Mutta siihen hetkeen on vielä kaksitoista päivää, joten eipä kiirehditä asioiden edelle. 

Mitähän Joulupukki on päättänyt antaa lapselle lahjaksi?
Millaisen tarinan sinä kirjoittaisit joulusta, jona mietitään parhaat lahjat kaikille muille, millaista olisi olla Joulupukkina Joulupukin paikalla? Mitä lahjoja sinä antaisit rakkaillesi?

Joulukouluteemaan voit liittää tämän luukun tapahtumat kertomalla esimerkiksi tarinan oppilaasta, joka melkein myöhästyi koulusta. Mitä tapahtui? Lähettikö Joulumuori linnun hakemaan lasta viime tingassa?

Millaisen tarinan sinä kertoisit tontusta ja linnusta?

Tarinatädin Joulukalenteri 2020 - Joulumuorin joulukoulu

Olemme joulukalenteriseikkailun puolivälissä!

Tässä näkyy Tarinatädin värittämän joulukalenterin tunnelmaa.
Miltä sinun joulukalenterisi näyttää nyt?

Tästä voit katsoa vielä nopeutettuna vähän värittämisen vaiheita videolta.