Joulumuorin joulukoulu – 19. luukku

KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ELINA PUOHINIEMI

Tarinatädin Joulukalenteri 2020 - Joulumuorin joulukoulu

Saaressa on pieni mökki, ja mökin savupiipusta tuprahtaa ulos pieni savukiehkura. Mökin asukas on hieman hämmentynyt. Hän ei voinut ikinä eläessään kuvitella jotain tällaista tapahtuvan, vaikka oli ehtinyt nähdä kaikenlaista asuttuaan jo kauan Joulupukin naapurissa…

Hän istui pienellä pallilla ja pyöritteli edelleen päätään kuin selvittääkseen sitä. Sitten hän nosti katseensa kohti ikkunaa ja ryntäsi pian katsomaan, kuvitteliko kuitenkin kaiken…

”En minä ole sekoamassa,” hän mutisee hiljaa itsekseen katsoessaan norsun ja kirahvin loittonevia takamuksia. Kissa, joka nukkuu takan edessä pörröisellä matolla nostaa kuononsa ja kehrää hymyillen (vai nauraako se ystävälleen?). Kissan mielestä tarinassa ei ollut mitään erikoista. Mutta ensimmäinen kerta kutakin, kuten sen äitimuori tuppasi sanoa.

Mikä sitten niin kuohutti erakoituneen saarelaisen elämää?

No Joulumuorin toivepa tietenkin! Joulumuori nimittäin pyysi joulukoulun kahta vahvinta oppilasta apuunsa ja antoi niille tehtäväksi hakea metsästä kaikista komeimman joulukuusen.

Kirahvi ja norsu viettivät useita hetkiä viikon jokaisena päivänä samoillen metsissä etsien sitä oikeaa ja parasta kuusta ja kuinka ollakaan vihdoin sellainen löytyi saaresta. Mutta kuusiapa ei saa kaadella ihan tuosta vaan, vaan pitää aina kysyä metsänomistajalta lupa.

Vaikka kirahvi ja norsu ovat suuria, niin niitäkin ujostuttaa välillä ja koputtaminen tuon pienen ja yksinäisen mökin oveen puunkaatolupaa kysymään oli niiden mielestä pelottavaa!

Eikä se helpottanut asiaa, että oven avasi hyvin takkuinen tyyppi, joka murahteli jotain käsittämätöntä. Niin kauan hän oli ollut mökissään kissansa kanssa eristyksissä muusta maailmasta. 

Kirahvi ja norsu panivat parastaan ja esittivät kysymyksensä kauniisti. Norsulta tosin pääsi hermostunut toitotus kysymyksen päätteeksi ja sen seurauksena erakon silmät levisivät saaden hänet näyttämään kauhistuneemmalta kuin kumpikaan isoista vieraista oli ollut koputtaessaan oveen. Erakko vastasi äkkiä myöntyvästi, vain jotta saisi suljettua oven mahdollisimman pian ja jätettyä muun maailman menot jälleen omaan arvoonsa.

Mutta nyt kun hän katseli vuoroin ikkunaa ja vuoroin käteen rutistamaansa joulujuhlakutsua, jonka norsu oli sujauttanut ovenraosta, hän alkoi muistella lämmöllä omia joulukouluaikojaan.

Hän katsahti kohti kissaansa koettaen samalla sivellä hiuspehkoaan (siinä onnistumatta, koska hänen sormensa jäivät kiinni takkuihin niin pahasti) ja ryhdisti olemustaan. ”Nyt taisi tulla elämäämme muutos!” ja näiden sanojen myötä muuttui koko erakon elämä. Hän selvitti takkunsa (siinä meni kokonainen viikko), etsi juhlapukunsa ja lähti kuin lähtikin mökistään mukaan Joulumuorin joulujuhlaan.

Ja kun hän siistittynä ja suittuna seisoi komeimmista komeimman joulukuusen äärellä jouluaattona, tuli Joulumuori ottaen häntä kiinni kädestä ja kiittäen sydämellisesti. Pienen erakon sydän suli siihen paikkaan ja hän tiesi siinä samassa, ettei hän ole yksin, eikä ollut ikinä ollutkaan.

Pieni mökki saaressa voi inspiroida vaikka tällaisen tarinan joulukalenterista, mutta…

Millaisen tarinan sinä kertoisit kuusta kantavasta norsusta ja kirahvista?
Mistä ne hakivat kuusen ja minne ne vievät sen?
Millainen niiden kuusenhakureissu oli?
Ottivatko ne eväät mukaan ja nauttivat ne vaikka lumihangessa istuskellen?