Peiponpesä pähkinässä

KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ELINA PUOHINIEMI

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Peipponen luritteli laulunsa aamuauringon paisteessa kerran, sitten toisenkin, mutta kolmas kerta tyrehtyi tyystin sillä se AIVASTI äänekkäästi!

Se oli löytänyt komean pensaan, jossa roikkui joka puolella kultaisina säkenöiviä pötkylöitä kuin koristeena (”Kukakohan oli ne oksille ripustanut?” se mietti laskeutuessaan laulupaikalleen).

Mutta pian pieni ja kiivas tuulenpuuska keskeytti sen laulun tuivertaessaan paikalle ja pöläyttäessään pötkylöistä kultaisen pölläyksen kyytiinsä. Pölypilven keskeltä peipponen sitten pyrähti pois vauhdilla! Aivastellen äänekkäästi pakomatkallaan.

”Ei, tuohon pensaaseen en pesääni tee!” Peippo päätti tomerasti ja lähti etsimään uutta pesäpaikkaa.

Seuraavaksi se laskeutui koivun oksalle, jolta se yhytti uuden ystävän. Peippo lauloi kauniimmin kuin koskaan tervehtiessään sitä ja voit vain kuvitella peippotytön ihastuneen hämmästyksen, kun se käänsi päätään laulua kohti ja näki kultaisena kimaltelevan peippoystävämme!

Oletko sinä jo kuullut peipposen laulua?
Millaisen tarinan sinä kertoisit kuvan peipoista?
Millaisen pesän peipot rakentavat – Tuleeko siihen katto ja toimiiko Wi-fi?
Minne ne voisivat mennä seuraavaksi?
Menevätkö ne vaikka tervehtimään mammuttia?
Tai käyvät ehdottamassa seikkailua hylkeelle?

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Lisätietoja lajeista

Pähkinäpensas aloitti kukinnan Suomessa viime viikolla (linkki siitepölytiedotteeseen) ja ”Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään” -runon lintujen muuttoajat voit kurkata tästä linkistä (linkki Birdlifen sivustolle).

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Lataa keväisiä värityskuvia

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Taiteilija ja elämäntaidonvalmentaja

Piirtää tarinankerrontaa ja yhteisöllisyyttä inspiroivia värityskuvia.

Tilaa uutiskirje ja seuraa Facebookissa

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *