Sinisorsan vaihtokaupat

KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ELINA PUOHINIEMI

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Olipa kerran varsin kykenevä sinisorsa, joka neuvokkaana ja yritteliäänä supliikkikoiraana sai vakuutettua itse kunkin tekemään sen kanssa vaihtokauppoja mitä kummallisemmista asioista.

Nytkin sillä oli käynnissä neuvottelut rasvakalan kanssa avannon läpi, kun se halusi vaihtaa sen kanssa palan jäätä herkulliseen kotiloon. Kala kun voisi tuoda sille sellaisen veden pohjasta.

Jääpeite oli kyllä jo väistymässä ja sorsa olisi voinut kurotella kotilon itsekin, mutta kaupanteko oli sen mielestä hauskempaa!

Ja varsinkin kun, usko tai älä, se onnistui siinä!
Pian rasvakala nousi pintaan ojentaen kotiloa sorsalle suussaan.

Vasta silloin, kun sorsa tipautti sille pienen jääpalan avantoon, se tajusi, että tässähän oli jotain mätää…

Mutta silloin sorsa jo katseli ympärilleen ja huomasi tyytyväisenä, että kisu nuoli edelleen jääpuikkoaan innoissaan. Jääpuikon sorsa oli vaihtanut täydelliseen höyhenpeitteen kevätsiivoukseen. Kissat kun olivat niin taitavia pitämään paikat puhtaana.

”Mutta tuolta tulee majava! Mitäköhän sen kanssa voisi vaihtaa?” sorsa aloitti kuumeisen pähkäilyn, jottei tilaisuus vain menisi ohi.

Ja näin sorsa jatkoi päivästä toiseen hauskaa kaupantekoaan, johon kaikki (useimmiten) olivat tyytyväisiä. Paitsi tietysti rasvakala, joka edelleen mietti miettimistään, että jotain outoa vaihtokaupassa oli, muttei ihan kuitenkaan ymmärtänyt mitä.

Millaisen tarinan sinä kertoisit sorsasta, kissasta ja majavasta?
Vai haluatko jatkaa tarinaa sorsan vaihtokaupoista?
Voit miettiä niin monen kuvan hahmon kohdalla kuin haluat, millaisiin vaihtokauppoihin ne voisivat suostua!

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Tältä näyttää kevään eteneminen tällä hetkellä Tarinatädin värittämässä kevätseurantakuvassa.

Lisätietoja lajeista

Rasvakala (Linkki Luontoportin sivuille) onkin erikoinen otus, se kiinnittyy imukupeilla pohjakiviin ja muuttuu keväällä kutuaikaan viininpunaiseksi!

Kevätseuranta2021-Tarinatädin värityskuvat

Lataa keväisiä värityskuvia

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Taiteilija ja elämäntaidonvalmentaja

Piirtää tarinankerrontaa ja yhteisöllisyyttä inspiroivia värityskuvia.

Tilaa uutiskirje ja seuraa Facebookissa

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *